sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Peter F. Drucker työntekijäyhteiskunnasta

Ohessa on Peter F. Druckerin kuvaus työnteon ja johtamisen kehittymisestä 1800-luvulta nykypäivään. Kiinnostava kuvaus työn luonteen muuttumisesta ja organisaatoiden muodostumisesta.

Työntekijäyhteiskunnasta

Charles Dickensin romaanissa Kovia aikoja (1854) työntekijät tekevät työtään omistajalle. He eivät työskentele minkään tehtaan hyväksi. Tehtaasta tuli työnantaja vasta 1800-luvun lopulla, ja tehtaan sijasta työnantajaksi tuli yritys vasta 1900-luvulla. "Pomo" korvasi mestarin myöhemmin 1900-luvulla, ja hän on 99:ssä tapauksessa 100:sta itsekin työntekijä, jolla on oma pomonsa.

Nykymielessä ensimmäinen organisaatio, joka ei ollut lajissaan poikkeus vaan ensimmäinen prototyyppi, oli varmaankin vuoden 1870 jälkeen ilmaantunut moderni liikeyritys. Siksi monet pitävät vielä nykyäänkin johtamista liikeyrityksen johtamisena. Meistä on tietoyhteiskunnan tulon myötä tullut organisaatioiden muodostama yhteiskunta. Useimmat meistä työskentelevät jossain organisaatiossa ja sen hyväksi, ja useimpien tehokkuus ja yhtälailla toimeentulo riippuvat pääsystä johonkin organisaatioon joko työntekijänä tai palveluiden tarjoajana. Yhä suurempi osa näistä tukipalveluistakin on organisaatiomuotoisia.

Ensimmäinen lakiasiaintoimisto syntyi Yhdysvalloissa hieman yli sata vuotta sitten; siihen asti lakimiehet olivat olleet yksityisyrittäjiä. Euroopassa ei ollut lakiasiaintoimistoja ennen toista maailmansotaa. Nykyisin lakiasiat hoidetaan useimmiten suuremmissa osakkuusyhtiöissä. Sama pätee lääkärin ammattiin, etenkin Yhdysvalloissa. Tietoyhteiskunta on organisaatioiden muodostama yhteiskunta, jossa lähes kaikki sosiaaliset tehtävät hoidetaan organisaatioissa ja niiden kautta.

Useimmat tietotyöntekijät ovat suurimman osan työelämästään työntekijöinä. Tietotyöntekijät ovat yksilöinä riippuvaisia työstään, josta he saavat palkkaa. Heidät palkataan ja heidät voidaan erottaa. Juridiselta kannalta he ovat työntekijöitä, mutta kollektiivisesti he ovat ainoita todellisia "kapitalisteja", yhä useammin eläkevarojensa ja muiden säästöjensä ansiosta, mutta myös siksi, että he omistavat tuotantovälineensä. Perinteisessä taloustieteessä on selvä ero kulutukseen menevien palkkatulojen ja pääomatulon välillä. Suurin osa yhteiskunnallisten tieteenalojen teorioista perustuu teollisessa yhteiskunnassa tavalla tai toisella näiden kahden suhteeseen; joko niiden väliseen ristiriitaan tai tarpeelliseen ja hyödylliseen yhteistyöhön ja tasapainoon. Tietoyhteiskunnassa ne sulautuvat toisiinsa. Eläkerahastot ovat siirrettyä palkkaa ja sellaisena palkkatuloa, mutta ne ovat yhä enemmän myös tietoyhteiskunnan pääomalähteenä.

Tietotyöntekijät omistavat tietoyhteiskunnassa tuotantovälineensä. Marxin suurin oivallus oli, etteivät tehdastyöläiset omista tai voi omistaa tuotantovälineitä, mistä syystä heidän täytyy olla "vieraantuneita". Marx tähdensi, ettei työläisillä ollut mitään keinoa omistaa hyörykonetta ja ottaa sitä mukaansa siirtyessään työpaikasta toiseen. Kapitalistin oli omistettava höyrykone ja hallittava sitä. Tietoyhteiskunnassa ei todellisia investointeja tehdä enää entisessä määrin koneisiin ja työkaluihin vaan tietotyöntekijöihin. Ilman heitä kehittyneimmätkin koneet ovat tuottamattomia.

Tehdastyöntekijä tarvitsi kapitalistia paljon enemmän kuin tämä tehdastyöläistä. Myös Marxin väitteen perustana oli, että tehdastyöläisistä olisi aina ylitarjontaa ja että heidän suuri armeijansa varmistaisi, etteivät palkat koskaan voisi ylittää toimeentulominimiä (mikä oli ehkä suurin Marxin virhepäätelmä). Tietoyhteiskunnassa todennäköisin oletus on, että organisaatiot tarvitsevat tietotyöntekijää enemmän kuin tämä niitä, mikä on epäilemättä oletus, jonka pohjalta organisaatioiden pitää asioitaan hoitaa. Organiaation tehtävänä on markkinoida tietotyötään niin, että se saa palvelukseensa riittävän määrän ja huippulaadukkaita tekijöitä. Kyseessä on enemmän keskinäinen riippuvuussuhde, jossa tietotyöntekijän pitää oppia tietämään, mitä organisaatio tarvitsee ja sen vuorostaan oppia tuntemaan tietotyöntekijän tarpeet ja odotukset.

Koska tietoyhteiskunnan on pakostakin oltava organisaatioiden muodostama yhteiskunta, sen keskeisenä ja selvänä toimintona on johtaminen. Kaikki johtajat tekevät samaa, olipa liiketoiminta mitä tahansa. Heidän kaikkien pitää saada erilaisin tiedoin varustetut ihmiset yhdistämään voimansa yhteiseen suoritukseen. Heidän kaikkien tulee tehdä ihmisten vahvuuksista tuottavia ja heikkouksista merkityksettömiä. Kaikkien heidän on mietittävä tarkoin, mitä organisaation tulokset ovat, ja määriteltävä organisaation tavoitteet. Kaikki organisaatiot tarvitsevat elintä, joka miettii strategiat eli keinot, joilla organisaation päämääristä tulee suorituksia. Kaikkien organisaatioiden pitää määrittää arvot ja palkitsemis- ja sanktiojärjestelmänsä ja sen myötä organisaation henki ja kulttuuri. Kaikissa niissä johtajat tarvitsevat sekä tietoa johtamisesta työnä ja tieteenalana että tietoa ja ymmärrystä organisaatiosta itsestään, sen tarkoituksesta, arvoista, ympäristöstä, markkinoista ja ydinosaamisesta.

Johtaminen on käytäntönä hyvin vanha. Historian menestyksekkäin johtaja oli egyptiläinen, joka 4700 vuotta sitten keksi ensimmäisenä pyramidin ilman aiempia malleja, suunnitteli sen ja rakennutti sen ennätysajassa. Ensimmäinen pyramidi on yhä paikallaan todisteena kestävyydestä, johon mikään muu ihmistyö ei ole yltänyt. Tieteenalana johtaminen on kuitenkin alle 50 vuotta vanha. Ensimmäinen hämärä käsitys siitä syntyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Ala kehittyi varsinaisesti vasta toiseen maailmansotaan mennessä ja silloinkin etupäässä Yhdysvalloissa. Siitä lähtien johtaminen on ollut liikeyrityksen nopeimmin kasvava uusi funktio ja sen tutkiminen nopeimmin kasvava uusi akateeminen tieteenala. Mikään ilmiö ei ole historian kulussa ilmaantunut yhtä nopeassa tahdissa kuin johtaminen ja johtajat viimeisten 50-60 vuoden mittaan, eikä mikään saanut yhtä lyhyessä ajassa samanlaista maailmanlaajuista murskavoittoa.

Johtamista opetetaan yhä useimmissa korkeakouluissa joukkona tekniikoita. Johtamisessa on tietenkin kaiken muun työn lailla omat työkalunsa ja tekniikkansa, mutta johtaminen ei pohjimmiltaan ole menetelmiä ja tekniikoita. Johtaminen on varsinaisesti tiedon tekemistä tuottavaksi. Johtaminen on toisin sanoen yhteiskunnallinen tehtävä. Käytännössä se on myös aidosti humanistinen tieteenala.

Lähde: Peter F. Druckerin parhaat 2001. 242-245

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts with Thumbnails